
Doris
Olen tehnyt ihmisläheistä työtä jo pitkään, ja sen myötä saanut kohdata paljon erilaisia ihmisiä. Työssäni parasta on ollut mahdollisuus luoda turvallinen tila, jossa asiakkaat voivat olla omia itsejään – jakaa hetkiä elämästään, iloja ja suruja, ja tulla kohdatuksi.
Vuosien varrella olen rakentanut myös itselleni ympäristön, jossa on ollut hyvä olla. Työyhteisö, asiakkaat ja arjen kohtaamiset ovat muokanneet minua ihmisenä ja vahvistaneet tunnetta siitä, että teen oikeaa työtä.
Kundaliiniaktivointikoulutuksen myötä löysin uuden suunnan, joka tuntui heti omalta. Koen, että saan tehdä työtä, joka tukee ihmisiä syvemmin – auttaa palaamaan takaisin itseensä ja löytämään rauhaa ja voimaa oman arjen keskelle.
Intentio
Olen kulkenut pitkän matkan kasvun, muutoksen ja hiljaisten oivallusten kautta – ja nyt haluan kulkea hetken matkaa myös sinun rinnallasi.
Minulle sydämen asia on tukea ihmisiä sisäisen hyvinvoinnin äärelle. Olen itse kokenut elämän murroskohtia, haastavia vaiheita ja syviä muutoksia, jotka ovat muovanneet minusta sen ohjaajan, joka tänään olen. Näiden kokemusten kautta olen löytänyt intohimon työhön, joka tukee toisia heidän omassa eheytymisessään.
Tarjoamani hoidot, kuten kundaliiniaktivointi ja erinäiset energiahoidot, ovat syvällisiä, lempeitä ja vaikuttavia tapoja palauttaa yhteys omaan kehoon, mieleen ja tietoisuuteen.
Tarjoan tilaa, joissa voit pysähtyä, kuulla itseäsi ja kohdata sen, mikä kaipaa huomiotasi. Hoidoissamme ei tarvitse tietää mitään etukäteen – riittää, että saavut omana itsenäsi.
Tervetuloa vahvistamaan yhteyttä itseesi, vapautumaan siitä mikä ei enää palvele, ja astumaan askeleen lähemmäs omaa kukoistustasi.
Olen täällä sinua varten.

Yhdeystiedot
Olen aina avoin uusille yhteistyöideoille, sekä mahdollisuuksille - laita rohkeasti viestiä niin jutellaan!
puh. 0404155477